Olet täällä

Etusivu » Teollisuuspalvelut

Komposiittiteollisuus

Muovi-, Lasi- sekä Hiilikuituteollisuus

Tendek sijaitsee keskellä aluetta missä toimii vahvoja lasi- ja hiilikuidun osaajia. Erityisesti veneteollisuuden osalta perinteet elävät vahvasti Pohjanmaan ja erityisesti Keskipohjanmaan alueella. Haasteita tämän alan toimijoilla on riittänyt pitkin matkaa. Onko riittävästi ammattitaitoista työvoimaa saatavilla, kausivaihtelut, alihankintaverkoston laatu ja toimitusvarmuus, rahoitus ym.

Käsityön osuus on merkittävää. Osa tuotantotiloista ovat atex- tiloja jotka vaativat omat järjestelynsä. Altistus hajuun, meluun ja pölyyn vaikuttavat luonnollisesti myös työn mielekkyyteen. Koska työmiehen ammattitaito, tehokkuus ja työssä viihtyminen ovat ratkaisevassa asemassa  niin kannattaa työolosuhteisiin, koulutukseen ja työvälineisiin ehdottomasti sijoittaa.
Tuskin missään teollisuuden haarassa on yhden työntekijän takana yhtä monta käsikonetta joita tarvitaan työn eri vaiheessa. Tarvikkeet jotka kuluvat koneita käyttäessä näyttävät myös huomattavaa kustannuserää. Tendek on kehittänyt tuoteperheensä vahvasti palvellakseen komposiittiteollisuutta. Yhteistyö alueen tämän alan yrityksiin on ollut huomattavaa mikä taas edesauttanut niin tuotteiden kehittämistä kuin oheispalvelun kuten huollon toimimista. Tästä on osoitettava suuri kiitos heille.  

Nitto-Kohkin tuotteet sekä näihin tarjoamamme lisävarustelut osuuvat erinomaisesti tähän sektoriin. Toki täydennämme ohjelmaa myös muilla  koneilla ja laitteella josta saamme ylläpidettyä ehdottomasti vahvan kokonaisuuden. Tämä antaa hyvät edellytykset hoitaa huollot ja varaosat kun tuotannossa olleisiin varusteisiin löytyy samalta toimittajalta lähes kaikki tarvittavat. Jos huollot tehdään tehtailla itse, on huomioitava että kohtuullinen määrä varaosista sopii useimpiin koneisiin. Varaosat ovat myös hinnoiltaan kohtuullisia verrattuna kilpailijoihin. Useimmat Nitto-Kohkin omiin koneisiin valmistetut tuotteet kuten nauhahiomakoneiden nauhat ovat myös loistavaa laatua. Näin on myös tilanne Nitto paineilmaliittimien kohdalla.

Haluamme antaa alan yrityksille seuraavat suositukset:
 

  • Pitkänajan altistukset ovat tällä sektorilla erityisenä huolen aiheena. Huolehtikaa riittävästä koulutuksesta niin yleisellä tasolla kuin käyttämienne koneiden ja varusteiden osalta.
  • ATEX- tilat vaatii asianmukaista suhtautumista.   Leväperäinen suhtautuminen saattaa koitua kalliiksi.
  • Työsuojavarustelut  ja ilmastointi tulee olla kohdallaan.
  • Koneita tilattaessa ja käyttäessä tulee huomioida imureiden hyödyntämistä missä mahdollista. Imurit tulee olla Atex hyväksyttyjä ja imuriletkut ehdottomasti antistaattisia.
  • Myös koneiden alhainen tärinäluokitus , ja melu tulee huomioida välttääkseen altistuksia.
  • Taloudellisesti koneen investointi on useiden koneiden osalta huomattavan pieni verrattuna tarvikkeiden kuten terien tai hiomatuotteiden osalta joita koneessa käytetään tämään elinkaaren aikana. Parhaat koneet säästävät tarvikkeiden osalta puhumattakaan työn joutumisesta.
  • Usein näkee paineilmaletkuja jotka ovat liian ohuita erityisesti niiden pituuteen nähden ja lisäksi koneessa on liian pieni liitin suhteessa koneen ilmankulutukseen. Myös seinässä oleva lähtö-liitin tulee olla sisäkooltaan riittävän iso. Ilmamäärän tarve on kohtuullinen erityisesti jos käytössä on isoja timantti tai fiiberikoneita. Vääränkokoisten ja pituisten letkujen, liitinten ja niiden myötä myös väärän työpaineen yhteisvaikutus aiheutta yllättävän alhaisen hyötysuhteen sekä ylimääräisiä kuluja. Ainoastaan oikea määrä ilmaa antaa oikean tehon.
  • Työn eri vaiheet ja menetelmät tulisi harkiten tuotteistaa. Viihtyvyyttä ja tehokkuutta lisätään mahdollisimman hyvällä työympäristöllä johon kuuluu ehdottomasti myös laadukkaat koneet oikein varusteltuna.  

 

Tuotteet käytössä komposiittiteollisuudessa:

UUTUUS!

 Laikkasuoja ja pölynpoisto-varuste, MLG-40:

Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

  • Helppo asennus ja säätö.
  • Nivelletyt pölynletkuliitäntä.
  • Kestävä alumiinisuoja.
  • Valmistettu tukilaitteella, esim. reunojen leikkausta.
  • Lisätä turvallisuutta ja parantaa työympäristöä työntekijöille.
  • Voidaan kiertää sopimaan sekä oikea- että vasenkätisille.



 

Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

MLG-25 valikoima joka lähtöön MLG-40 timanttilaikalla ja pölynpoistosuojalla MLG-40 timanttilaikat MLG-70 timanttilaikalla ja pölynpoistosuojalla



Timanttifiiberilaikka
Kovax mini-kiilloittaja MAG-50 timanttifiiberilaikkalla ja pölynpoistovarustuksella Varusteet MAG-50, Klikkaa kuvaa suuremmaksi!



ADR-100 ja Evergreen vaihde DMD-110SB ja ADR-100  Säädettävä laippaohennuskone DDR-40

 

Muut tuotteet:

mlg-25print-59865.jpg 22282.jpg 22432.jpg
MLG-25 MAG-50 BB-10 SSW-110 L-25B





22433.jpg 22448.jpg 22440.jpg 23822.jpg
BB-20 ADR-65 L-35C B-10N APS-150





22430.jpg 22431.jpg
KW-1600 S-PRO B-20N FS-100C KR-183 B-30N





22449.jpg Speed Reducers      
 ADR-100 EVERGREEN